Autojen valosäännöt ovat vanhentuneita – ja liikenneturvallisuus kärsii

27.11.2025

Syksyn pimeydessä autojen valot eivät ole pelkkä tekninen yksityiskohta. Ne ovat renkaiden ohella yksi tärkeimmistä liikenneturvallisuuden tekijöistä. Silti henkilöautojen valosäännöt ovat epäjohdonmukaisia ja osin vanhentuneita. Niiden seurauksena tiellä liikkuu autoja, jotka näkyvät heikosti, valaisevat väärin tai häikäisevät muita kulkijoita – usein kuljettajan itsensä sitä edes huomaamatta. 

Päiväajovalot ovat hyvä esimerkki. Uudemmissa autoissa ne valaisevat ainoastaan eteenpäin, jättäen takavalot pimeiksi. Kuljettaja näkee itse hyvin, mutta hänestä ei näy mitään taaksepäin, vaikka olisi pilkkopimeää. Sama ilmiö toistuu joka ilta esimerkiksi Joensuun keskustassa: auton keula loistaa, mutta ajoneuvon takaosa katoaa pimeyteen. Ongelma olisi ratkaistavissa yksinkertaisella muutoksella, joka laittaisi autojen valot automaattisesti päälle huonossa näkyvyydessä. Tietoni mukaan tulevaisuudessa päiväajovaloja käytettäessä myös takavalot tulevat pakolliseksi eli palataan entiseen. Pidän tällaista uudistusta hyvänä!

Lisävalojen kohdalla teknologia on kehittynyt paljon nopeammin kuin säännöt. Nykyiset LED-valopaneelit tarjoavat erinomaista valotehoa, mutta niiden hyväksynnät ja asennusvaatimukset ovat monelle epäselviä. Tällä hetkellä liikenteessä kulkee autoja, joiden valot ovat 80–90-lukujen tasolla ja joilla ajaminen pimeällä on lähes liikenneturvallisuusriski. On perusteltua kysyä, palvelevatko nykyiset säännökset todella liikenneturvallisuutta vai jotain muuta.

Myös sumuvalojen käytössä näkyy sääntelyn epäselvyys. Ne on suunniteltu sumuun ja rankkaan sateeseen, mutta niitä käytetään monesti myös kirkkaassa säässä "näkyvyyden parantamiseksi" tai ulkonäöllisistä syistä. Väärin käytettyinä ne häikäisevät, ja silti moni kuljettaja ei edes tiedä, milloin niitä saa käyttää. Jos sääntö on niin epäselvä, ettei sitä ymmärretä, se ei ole hyvä sääntö.

Samaan aikaan teillä kulkee kasvava määrä autoja, jotka on varustettu erivärisillä koristevaloilla, erityisesti lisävaloissa, sinisillä led-nauhoilla tai muilla viritelmillä, jotka ovat selkeästi laittomia. Näihin poliisi yleensä puuttuu ensimmäisellä kerralla liikennevirhemaksulla. Toisella kerralla kirjoitetaan sakkomääräys sekä poistetaan ajoneuvosta rekisterikilvet ja määrätään valvontakatsastukseen.

Tarvitsemme valosäännöt, jotka ovat selkeitä, yksinkertaisia ja ennen kaikkea nykyaikaisia. Autojen automatiikka voisi hoitaa valtaosan siitä, mikä tällä hetkellä jätetään kuljettajan omatoimisuuden varaan. Kun sääntely on ymmärrettävää ja valot toimivat johdonmukaisesti, koko liikenne hyötyy.